Sivistys-, koulutus- ja kulttuuriasiat korostuvat kuntavaaleissa

Tiistai 23.3.2021 - Tuomo Suihkonen


                                                

Kirjoitus julkaistiin Keski-Uusimaassa 16.3.

Sivistys-, koulutus –ja kulttuuriasiat korostuvat kuntavaaleissa

Kuntavaalit lähestyvät pian, vaikka poikkeuksellinen korona-aika on asettanut haasteita myös vaalien järjestämisen suhteen. Samalla kun valtakunnassa on jouduttu tekemään raskaita ja yleistä keskustelua ja huolta herättäviä päätöksiä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa, ovat kuntien palveluista päättävä kunnanvaltuusto sekä  kuntalaisille Keravalla ja muuallakin Uudellamaalla palveluita tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluiden, kasvatus- ja opetuspalveluiden, hyvinvointi- ja vapaa-ajan sekä tekniikan toimialan palveluiden järjestäjät kaikki olleet kaupungin ylintä johtoa myöten haastavassa tilanteessa. Nyt, jos koskaan kunnissa tarvitaan johtajuutta ja ennen kaikkea yhteistyökykyä ja yhteen hiileen puhaltamista yli toimiala- ja puoluerajojen.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtymisen myötä (=SOTE) koulutuksen osuus kuntapalveluissa tulee kasvamaan. Niinpä tulevat kunnallisvaalit ovat ennen kaikkea koulutusvaalit. Mediassa on viime aikoina noussut Koskelan surman myötä esille kiusaaminen. Kiusaamisesta puhuttaessa esille nousee usein termi koulukiusaaminen ikään kuin koulu aiheuttaisi kiusaamista. Kiusaaminen itsessään on kuitenkin mielestäni yhteiskunnassamme laajempi ja vakavampi asia. Kaikenlaisen kiusaamisen ennalta ehkäisy ja siihen puuttuminen kaikkialla ja kaikissa yhteisöissä (päiväkodit, koulut, työyhteisöt, harrastusyhteisöt) on välttämätöntä.

 

Lisäksi Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen on saatava kuntoon monin eri keinoin. Opetuksen laadun kannalta olisi tärkeä pienentää luokkakokoja säätämällä opettajamitoitus varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Inkluusioon liittyvä kolmiportaisen tuen resursointi on hoidettava hyvin ja samalla on kartoitettava erityisluokkien tarve. Oppilashuollon tuki lapsille ja nuorille, varhainen puuttuminen moniammatillisella yhteistyöllä ja erilaisten tukimuotojen ja terapian nopea saanti ja riittävyys on saatava kuntoon.

 

Pidetään lapsistamme ja nuoristamme hyvää huolta nyt ja tulevaisuudessa! Tulevat kuntavaalit ovat ennen kaikkea sivistys-, koulutus- ja kulttuurivaalit. Tulevaisuus on käsissämme tässä ja nyt! Tehdään siitä parempi yhdessä.

 

Tuomo Suihkonen, Keskustan kuntavaaliehdokas, Kerava, luokanopettaja, JUKO: n pääluottamusmies, OAJ:n Uudenmaan alueyhdistyksen puheenjohtaja ja OAJ:n valtuuston jäsen

Avainsanat: kuntavaalit, opettajamitoitus, sote, koulukiusaaminen, kiusaaminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini