Keravan talouden tila vaatii viisaita sopeutustoimia - oppimis- ja hyvinvointivaje otettava huomioon

Maanantai 26.9.2022 - Tuomo Suihkonen


Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut ja Keravan kaupungin asukkaat

Kuulimme juuri kovat talouden madonluvut. 5 milj. 13 miljoonaan kuulostavat kovalta. Korona, sota, energiakriisi ovat tässä toki taustalla. Sen me kaikki tiedämme.

Talouden sopeuttamistoimia on mietitty toimialoittain ja näyttäisi välttämättömältä, että niitä tarvitaan jatkossakin. Realistiset, viisaat sopeuttamistoimet on nyt käytävä läpi. Siitä ei meitä valitettavasti näytä pelastavan mikään. Siitä huolimatta on hyvä muistaa myös valtuustokaverini Timo Laanisen positiivinen näkymä vuoden päähän, ei vain synkistellä. Ostopalveluasiat on minustakin syytä perata ja tukea samalla erityisesti nykyisiä kaupungin työntekijöitä.

Meillä päättäjillä, jotka kaupunkilaiset ovat tänne äänestäneet, on vastuu kaupungin taloudesta. Vastuuta on toki myös viranhaltijoilla. Tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää käydä läpi, mistä nämä ylitykset johtuvat, jotta vältämme tulevaisuudessa vastaavat asiat. Nyt ei ole varaa tehdä uusia ylityksiä, jos ne vain omilla toimillamme on jatkossa mahdollista välttää. Tiedän, että viranhaltijat tekevät kovaa, vastuullista työtä ja tekevät varmasti parhaansa. Tuetaan heitä siinä työssä.

Mitä tulee näihin sopeuttamistoimiin, on tärkeä ottaa huomioon kaupunginjohtajan viisaat terveiset, että esim. lasten ja nuorten tuen tarpeeseen emme voi puuttua, emmekä myöskään kasvattaa luokkakokoja. Varhainen puuttuminen ja ongelmien ennalta ehkäisy on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Koronan jälkeinen oppimis- ja hyvinvointivaje kaipaa meiltä toimia. Myös työntekijöiden, kasvattajien, opettajien ja esim. hoitajien työssä jaksaminen ja työhyvinvointi on  ollut koetuksella. Sairauspoissaolot kasvavat joka toimialalla. Kun mietimme yhdessä sopeuttamistoimia, muistetaan, ettemme säästä väärästä päästä, emme  edes suunnittele sellaista, kuten Helsinki ja Espoo ovat nyt tehneet. Se ei ole viisasta. Ainakaan lapsista ja nuorista, sekä henkilöstön työhyvinvoinnista ei pidä nyt säästää, päinvastoin.

 

Avainsanat: talouden sopeutustoimet, ostopalvelu, oppimisvaje, työhyvinvointivaje


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini