Opettajuuden arvostuksen loppukiri

Maanantai 6.12.2021 - Tuomo Suihkonen


Alla oleva kirjoitukseni opettajuudesta julkaistiin Keski-Uusimaassa 6.12.2021, siis eilen itsenäisyyspäivänä. Laitoin sen tähän kirjoitettuna versiona, jos ei pääse sitä alla olevan linkin kautta lukemaan.
Opettajuuden arvostuksen loppukiri
Viimeiset kyselyt opettajien jaksamisesta ja alalla pysymisen pohtimisesta ja kuormituksesta eri opetusasteilla varhaiskasvatuksesta alkaen ovat karua luettavaa. Jopa 57 % on miettinyt viimeisen vuoden aikana alanvaihtoa. Mieleen herää kysymys: ”Mikä on opettajan ammatin vetovoimaisuus tulevaisuudessa, jos meno jatkuu samansuuntaisena?”
Opettajat uupuvat, koska opettajan arvokas ammatti on 2000-luvun myllerryksessä muuttunut professionaalisesta työstä perustehtävän äärellä Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaa mukaillen hankehumpaksi, kirjaamisrumbaksi, kolmiportaiseksi tukifoxiksi, inkluusiojenkaksi, arviointitangoksi ja tiedonkeruutwistiksi, joita kaikkia tehdään kasvatuksen ja opetuksen parketeilla eri asteiden oppilaitoksissa samanaikaisesti puutteellisin tukitoimin.
Oppilaissa on yhä suurempi osa ei-koulunkäyntikuntoisia, joiden mahdollisuudet saavuttaa nykyisillä tukitoimilla riittävät tiedot ja taidot selviytyäkseen toiselle asteelle ovat vähintäänkin haasteelliset. Oppivelvollisuuden laajentumisella pyritään toki heitäkin auttamaan, mutta kun varhainen tuki on vaillinaista ja oppimis- ja hyvinvointivajettakin on niin oppilailla kuin opetushenkilöstölläkin esihenkilöt mukaan lukien, on tehtävä lähes mahdoton. Esim. ammatillisten opettajien kohdalla erityisen tuen oppilaita saattaa olla luokassa valtaosa, eikä opettajilla ole useinkaan keinoja ja riittäviä resursseja ja tukitoimia keskittyä perustehtäväänsä. Inkluusio ilman riittäviä tukitoimia varhaiskasvatuksesta alkaen on lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden heitteillejättö!
Nyt on otettava opettajuuden arvostuksen loppukiri! On kyettävä vaikuttamaan esille nousseisiin puutteisiin ja erityistä kuormitusta aiheuttaviin tekijöihin opettajien työssä varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. On pyrittävä kaikin tavoin vähentämään opettajien kokemaa eriarvoisuutta ja edistettävä siten solidaarisuutta ja opettajien yhteenkuuluvuutta ja yhteistä opettajuutta.
On vaikutettava valtakunnallisesti kaikin tavoin siihen, että koulutusleikkauksia ei enää tehdä, vaan nostetaan koulutuksen rahoitus riittävälle pohjoismaiselle tasolle, vaikutetaan työelämän murroksessa johtamisen tukemiseen johtajamitoituksella ja esihenkilöiden koulutuksella.
On pidettävä ääntä erityisopetuksen kelpoisuuksista, kotouttamisen edistämisestä ja kolmiportaisen tuen resursoinnista pienryhmiä unohtamatta, on tehtävä lakkaamatta työtä opettajarekisterin, opettajamitoitusten ja esim. opettajien työhyvinvoinnin edistämiseksi mentorointia, täydennyskoulutusta ja työnohjausta lisäämällä.
Nostetaan opettajien professio kunniaan, aloitetaan ensin arvostamalla omaa opettajuutta, kerrotaan se vahvana viestinä muille ja nostetaan yhdessä opettajan perustyö sille kuuluvalle jalustalle, siis perustyö kunniaan!
Tuomo Suihkonen, OAJ:n Uudenmaan alueyhdistyksen puheenjohtaja

Avainsanat: opettajuuden arvostus, hankehumppa, perustyö, inkluusio, ei-koulunkäyntikuntoinen, johtajamitoitus, opettajamitoitus, opettajarekisteri, mentorointi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini